Esittelyssä Ilman epäpuhtaudet yhteydessä antibioottiresistenssiin
Suurin yksittäinen riskitekijä yhteiskunnan terveydelle on ilman epäpuhtaudet. Sekä lyhyt- että pitkäaikaisella altistuksella ilmansaasteille voi olla useita ikäviä vaikutuksia terveydelle. Antibioottiresistenssi on puolestaan yksi nopeimmin kasvavista uhista yhteiskunnan...
E3-projekti luo globaalisti kilpailukykyisiä ratkaisuja uusien tartuntatautien leviämisen estämiseksi
E3-projektissa pyritään valjastamaan tiede ja teknologia tehokkaiden vastatoimien luomiseen tartuntatautien leviämisen estämiseksi. Tavoitteena on, että jo nykyisen pandemian aikana ja erityisesti ennen seuraavan pandemian ilmaantumista olisi saatavilla teknisiä ratkaisuja, jotka...
Lifa Air Suomen olympiajoukkueen kumppanina kohti kolmansia olympialaisia
Ilmahygieniaan liittyviä tuotteita valmistava Lifa Air solmi yhteistyösopimuksen Suomen olympiajoukkueen kanssa Tokion kesäkisojen alla 2021. Uuden sopimuksen myötä yhteistyö jatkuu Pariisin kesäkisoihin 2024. Kun Suomen olympiajoukkue matkusti Tokion kesäkisoihin...
Uuden ilmanpuhdistinsarjan ensimmäinen tuote julkistetaan IFA 2022 -messuilla
IFA 2022 -tapahtuma palaa tänä vuonna fyysiseen formaattiin ja kokoaa 2.-6.9. Berliiniin kulutuselektroniikasta kiinnostuneet. Kyseessä on yksi maailman isoimmista alan tapahtumista, ja messuille saapuvat kaikki merkittävät edustajat ja asiantuntijat ympäri...
Lifa Air Oyj:lle on myönnetty lääkinnällisten laitteiden ISO 13485 -sertifikaatti
Lifa Air Oyj:n laadunhallintajärjestelmä on sertifioitu lääkinnällisten laitteiden standardin ISO 13485:2016 vaatimusten mukaisesti. Sertifiointi osoittaa, että organisaatio kykenee tarjoamaan lääkinnällisiä laitteita ja niihin liittyviä palveluita, jotka säännönmukaisesti täyttävät asiakkaiden ja...
Haitallisia aerosolihiukkasia läheltä ja kaukaa
Juuri nyt meitä hirvittää ajatus ydinlaskeuman aerosolihiukkasista. Kaukaa tulevia haitallisia hiukkasia on muitakin, ja kaikilta kannattaa suojautua. Aerosolihiukkasten koko vaikuttaa siihen, miten pitkälle ne ilmassa kulkeutuvat. Koko vaikuttaa myös siihen,...
Lifa Air Oyj:n osake on listattu Nasdaq First North -markkinapaikalle
Kaupankäynti teknologiayhtiö ja puhtaan ilman asiantuntija Lifa Air Oyj:n osakkeella Nasdaq Helsingin ylläpitämällä Nasdaq First North Growth Market Finland -markkinapaikalla alkoi 20.4.2022. Listautumisannin jälkeen Lifa Airilla on yli 1100 osakkeenomistajaa....