Talviurheiluelämyksiä Salpausselällä - ilmahygienia tärkeässä roolissa – Lifa Air
Ohita ja siirry sisältöön

Uutiset

Talviurheiluelämyksiä Salpausselällä - ilmahygienia tärkeässä roolissa

17 Feb 2022

Lähes satavuotinen kisainstituutio kokoaa jälleen yhteen maastohiihdon, mäkihypyn ja yhdistetyn kansainväliset huiput Lahteen. Heti olympialaisten jälkeen 25.-27.2.2022 pidettävät kisat järjestettiin ensimmäisen kerran vuonna 1923.

Lifa Air toimii kisojen terveysturvallisuuskumppanina. ”On upeaa olla perinteisissä kisoissa mukana turvaamassa niin urheilijoiden ja henkilökunnan kuin vieraiden terveysturvallisuutta”, kertoo myyntijohtaja Juha Tamminen Lifa Airilta (kuvassa vasemmalla).

Salpausselän kisojen pääsihteeri Tomi-Pekka Kolu kertoo, että järjestäjille on tullut selkeät ohjeet kansainväliseltä hiihtoliitolta (FIS). Kisat järjestetään koko komeudessaan ja vieraille on luvassa runsaasti ohjelmaa. Samaan aikaan meidän on tietenkin huolehdittava, että koronapandemian edellyttämät toimenpiteet tehdään oikein”.

 

Suomen suurin talviurheilutapahtuma

”Lippukauppa on käynyt tasaisesti koko ajan ja odotamme tapahtumaan runsaasti väkeä. Kyseessä on Suomen suurin talviurheilutapahtuma. Kisoissa noudatetaan paikallisten ja valtakunnallisten ohjeistusten lisäksi myös Kansainvälisen Hiihtoliiton COVID-19-ohjeistoa. Meillä on tarkat ohjeet niin yleisölle, vapaaehtoisille, medialle kuin kilpailijoille. Valmistelua on tehty koko vuosi”, Kolu taustoittaa.

Lifa Air auttaa meitä tapahtuman turvallisissa järjestelyissä. Meillä on käytössä hengityssuojaimet kisaajilla ja henkilökunnalla sekä vapaaehtoisilla työntekijöillä. Lisäksi yleisölle on maskeja jaossa. Kaikkialla sisätiloissa on käytössä tehokkaat ilmanpuhdistimet koko tapahtuman ajan”, jatkaa Kolu.

”Sisätiloissa, joissa etäisyyden pitäminen ei ole mahdollista, on olennaista huolehtia hyvästä ilmahygieniasta. Ilmanpuhdistimilla turvataan mm. pukuhuonetiloja, joissa useat eri henkilöt vierailevat osin samaan osin eri aikaan. Ilmanpuhdistimet puhdistavat jatkuvasti ilmaa, jolloin ilman partikkelipitoisuus laimenee. Tilaa säästävän muotoilun, kestävän metallirakenteen ja tehokkaan ilmantuoton ansiosta LA500- ja LA300-sarjan puhdistimet sopivat hyvin tapahtumiin”, kertoo Tamminen Lifa Airilta.

”Esimerkiksi puhuttaessa tai yskiessä ilmaan leviää aerosoleja eli pieniä hiukkasia, jotka voivat pysyä ilmassa jopa tunteja. Tästä syystä ilman jatkuva puhdistaminen on oleellista. Tehokkailla ilmanpuhdistimilla pystymme vaikuttamaan terveysturvalliseen ympäristöön. Lisäksi hengityssuojaimilla ehkäistään sitä, ettei yksittäinen henkilö levittäisi virusta. Ilmanpuhdistimia on käytössä myös vip-tiloissa ja kilpailutoimistossa, joissa väkeä liikkuu koko ajan”, jatkaa Tamminen.

 

Lisätietoja:

Salpausselän kisat, Pääsihteeri Tomi-Pekka Kolu,
+358 40 0818 611 / tomi-pekka.kolu@lahtiskigames.com
www.lahtiskigames.com/
 

Lifa Air Oy, Myyntijohtaja Juha Tamminen,
+358 50 3777 992 / juha.tamminen@lifa.net
www.lifa-air.com/fi/

Edellinen uutinen
Seuraava uutinen

Kiitos tilauksesta

Tämä sähköpostiosoite on jo rekisteröity!

Shop the look

Valitse vaihtoehto

Sulje
Muokaa valintaa
Sulje
Varastoilmoitus
this is just a warning
Kirjaudu sisään Sulje